JohanPuotila

Sofien valinta

  • Sofien valinta

Suomessa on viikon aikana käyty vilkasta poliittista keskustelua taloudellisista tavoitteista ja keinoista. Hyvä näin. Lisäksi eduskunnan enemmistön tukea nauttiva hallitus on viimein tarttunut toimeen, pelkän puheen sijaan. Jo oli aikakin, sanoo moni viime vuosien menoa seurannut.

Varsin laaja yksimielisyys tuntuu maassa vallitsevan siitä että Suomen velkataakkaa ei voi kasvattaa loputtomiin joutumatta vielä pahempaan taloudelliseen tilanteeseen. Kreikka pelottaa, ja syystä. Edes välttämättömimmät tulonsiirrot eivät kasvata yhteistä kakkua.

Lisää veronkorotuksia ei kovin moni kaipaa ankaran verotuksen maassa jossa jo n. 5 500 euroa kuussa ansaitseva on verottajan näkökulmasta suurituloinen, ei keskituloinen. Kaksi suurituloisinta kymmenystä maksaa jo nyt yli puolet kaikista välittömistä veroista ja sosiaaliturvamaksuista, ja välillisten verojen korotukset sattuvat etenkin pienituloisiin. Myöskään yrityksiä ja työpaikkoja ei haluta liputtaa ulkomaille; eurooppalainen verokilpailu on tosiasia, pidämme siitä tai ei.

Kun pääministeri Juha Sipilä aikanaan ilmoitti että hallitus preferoi keskusteluja ja yhteistä sopimusta niistä toimista joilla vältetään taloudellinen umpikuja, totesi hän samalla avoimesti että ellei tähän päästä, hallitus tulee esittämään korvaavia lainsäädännöllisiä toimia.

Hallituksen säästöohjelman julkistuksen jälkeen moni ay-johtaja saattaa tuntea olevansa tilanteessa jossa eteen on asetettu “Sofien valinta”, kuten tunnetussa 80 -luvun alun elokuvassa. Mieluisat vaihtoehdot ovat vähissä. Onneksi tilanne ei ole identtinen. Kun roolistaan Oscarin voittanut Meryl Streep joutui inhimillisesti katsoen täysin mahdottoman valinnan eteen, Hakaniemestä katsoen valinnan saattaa pahimmillaankin joutua tekemään ainoastaan poliittisesti vastenmielisten – tai uusien ja innovatiivisten, näkökulmasta riippuen – vaihtoehtojen välillä.

Tanssi yli yhteiskuntasopimuksen

Pääministeri Sipilä liputti avoimesti omista ja puolueensa tavoitteista jo ennen vaaleja, ja kutsui vaalivoiton jälkeen ammattiyhdistys- ja työnantajapuolen edustajat kahdesti neuvotteluihin ns. yhteiskuntasopimuksen aikaansaamiseksi. Kummassakaan tapauksessa ei päästy yhteisymmärrykseen edes mahdollisen sopimuksen tavoitteista, vaikeasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta. Jolloin keinoistakin oli turha keskustella. Vaikka syyllisiä ei haettu, jäljet johtivat useimman tarkkailijan mukaan Hakaniemeen.

Jotkut väittävät nyt ja paremman argumentin puutteessa ettei pääministeri ollut yhteiskuntasopimusneuvottelujen suhteen tosissaan vaan löi “hanskat tiskiin”. Saatat leikilläsi pyytää tyttöä tanssiin, mutta jos rukkaset saatuasi teet sen vielä uudelleen, ainakin kyseinen tyttö tietää että olet tosissasi. Eri asia on että voit siitä huolimatta saada vielä toisetkin rukkaset. Harva neito kuitenkaan valittaa tämän jälkeen että “ei se edes yrittänyt tosissaan”. Kyseessä oli tietoinen valinta.

Kun hallitus viikolla esitteli luvatut lainsäädännölliset muutokset toteutettaviksi voimassa olevan työehtosopimuskauden jälkeen, yhtenä lähtökohtanaan se että valta Suomessa kuulu kansalle jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta, ei ay-johtajat, ovat jälkimmäiset hämmentävässä tilanteessa. On kuulunut “komento takaisin” -tyyppisiä lausuntoja halusta palata neuvottelupöytään, joskin toistaiseksi vailla mitään indikaatioita siitä onko itse näkökannoissa tapahtunut muutoksia. Lisäksi uhkaillaan jo avoimesti vaikeilla työehtosopimisneuvotteluilla ja suurilla palkankorotusvaatimuksilla, ulosmarsseja on järjestetty ja jopa sana yleislakko on mainittu, tosin yleensä kärjistämisestä ja klikkauksista elävän median toimesta, vetävien otsikoiden toivossa. Tarttuako syöttiin?

Kyllä Herra Pääministeri

On vaikea uskoa että pääministeri Sipilä ja hallituksensa olisi yhteistyöhaluton tai -kyvytön mikäli ay-puolen neuvotteluasetelmissa tapahtuisi todellista liikettä joka mahdollistaisi velkaantumisen pysäyttämisen, talouskasvun ja työllisyystilanteen parantamisen yhteistyössä, vaikka osin toisin keinoin. Mikään ei viittaa tähän. Sipilä on jo ilmoittanut ottavansa mielellään vastaan konkreettisia esityksiä vaihtoehdoista joilla päästäisiin samaan tai parempaan lopputulokseen. Pöydän ympärille pörisemään tyhjiä tai kuuntelemaan uudelleen jo pariin kertaan lausuttuja staattisia kantoja hän ei enää jouda. Kuka ihmettelee?

Mutta uhkailu ja ulosmarssi on helpompaa kuin konkreettisten ja rakentavien vastaesitysten laatiminen. Tehdään sitä mitä osataan parhaiten.

Jos ay-johtajilla olisi todellista valmiutta keskustella vaihtoehtoisesti esimerkiksi työehtosopimusten yleissitovuudesta luopumisesta ja mahdollisuudesta sopia työehdoista laajemmin paikallisesti, tai vastaavista työelämän rakenteellisista uudistuksista, uskon että neuvottelupöydän ympärillä olisi kuhinaa myös tällä hetkellä. Mutta työelämän rakenteelliset muutokset jotka voivat vähentää suurten ammatillisten keskusjärjestöjen valtaa ovat niille myrkkyä, yhtälailla kuin esitetyt säästötoimenpiteet. Saavutetut edut on pidettävä, on siihen varaa tai ei. Tärkeintä on pitää orkesteri soittamassa laivan kannella mahdollisimman pitkään.

Mennyt maailma

Retoriikasta huolimatta myös ay-päättäjät ymmärtävät hyvin että suuret bruttopalkan korotukset, ulosmarssit ja laaja lakkoilu – ydinpommivaihtoehdosta eli yleislakosta puhumattakaan - toimivat samoin kuin housuihin kuseminen talvipakkasilla: hetken lämmittää mukavasti mutta pian tulee entistä kylmempi. Tällaisilla vastatoimilla ajetaan pääomia ja työpaikkoja ulkomaille ja menetetään tärkeitä vientituloja, muun muassa. Työttömyys lisääntyy entisestään, valtion verotulot laskevat ja jälkien korjaaminen on äärimmäisen kallista ja voi kestää pitkään.

Vai riittääkö jos työpaikkoja on entistä vähemmän mutta jäljelle jääneet eivät ole luopuneet mistään, edes väliaikaisesti? Oliko Lenin Hakaniemen mielestä väärässä todetessaan että joskus on otettava askel taaksepäin päästäkseen kaksi eteenpäin?

Ongelma voi olla se jos tämä on perinteinen olemassaolon peruste, joukkovoiman käyttö painostukseen silloinkin kun se kääntyy itseään vastaan, tai ei ole kokonaisuuden kannalta järkevää.

Valinta ei poliittisesti ole helppo. Tavoitellako aktiivisesti yhteistyötä ja tehdä konkreettisia esityksiä säästöistä ja muutoksista joita taloudellinen tilanne välttämättä edellyttää, ilman pyhiä lehmiä, vai kiinnittääkö kypärän remmi, vetää pää poteroon, uhata maan talouden alasajolla ja ampua itseä, jäsenistöä ja koko Suomea jalkaan? Löytääkö uusia luovia ratkaisuja tai toimivia malleja esimerkiksi muista EU maista, vai todetako jääräpäisesti “tästä emme edes neuvottele”? Toistaiseksi Hakaniemi ay-kollegoineen vaikuttaa menneen maailman vangeilta.

Samassa veneessä

Myös suomalaisissa yrityksissä tulisi miettiä innovatiivisia tapoja luoda esimerkiksi suora ja selkeä yhteys vaikean taloudellisen tilanteen ja johdon palkkauksen välillä ja vahvistaa käsitystä ja tietoisuutta samassa veneessä olemisesta. Jälkimmäisessä on usein paljon parantamisen varaa, etenkin kun “perception is reality”, kuten sanonta kuluu.

Voisiko pörssi- tai muun yrityksen hallitus esimerkiksi päättää että ylemmän johdon bonuksia ei makseta eikä optioita tai muita tulospalkkioita jaeta sellaisilta vuosilta jolloin yritys joutuu taloudellisista ja tuotannollisista syistä irtisanomaan työntekijöitä, luonnollisesti niin että tätä menetystä ei korvata peruspalkassa tai muilla tavoin? Tällöin vakava taloudellinen tilanne tai esimerkiksi virheinvestoinnit näkyisivät suoraan myös johdon palkkauksessa, ja jokainen irtisanottu ymmärtäisi että päätös tehtiin mitä todennäköisimmin välttämättömyydestä ja toiminnallisista syistä, ei kevytmielisesti, turhaan tai henkilökohtaisen edun vuoksi. Säästyneet varat voisi käyttää vaikka irtisanotun uudelleenkoulutukseen tai vastaavaan muutostukeen. Olisiko olemassa muita malleja joilla päästään samaan lopputulokseen? Suomalaisia kun johdetaan edestä.

Maailma ympärillämme muuttuu. Politiikka on tahtolaji ja mahdollisuuksien taidetta, ja siinäkin voi auttaa avoimuus, rohkeus kokeilla, ennakkoluulottomuus ja innovatiivisuus. Vaihtoehtoja on tarjolla tässäkin tilanteessa, mikäli tavoitteista ollaan yhtä mieltä, eikä yhdenkään niistä pitäisi olla inhimillisesti katsoen mahdoton, kuten Sofiella. Arvovaltaan nimittäin ei tarvitse hirttäytyä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat